Fukseja ja benjitä

Eilen oli perinteiset TTY:n fuksimessut, johon tietenkin piti lähteä katsastamaan syksyn tarjonta.

Siellähän sitä taas oli kaikenlaista ja monen näköistä. Tarjontaa siis.

Paikan päällä oli myös jo vakiintuneen tavan mukaan Skybreakersien ja Rankkojen Ankkojen yhteistyönä benji-hyppy suhteellisen korkeasta nosturista. Hintaakaan ei ollut kuin parisen kymppiä, joten kansaa tuli tornista alas ihan mukavalla tahdilla koko päivän.

Perinteisestihän kaikkea pitää kokeilla (paitsi niitä paria juttua) ja olipa bonuksena vielä luvattu ilmainen hyppy, oikein köyden kanssa vieläpä, joten ei sitten muuta kun valjaat kiinni ja torniin. Ystävämme Pleksi sattui olemaan juuri parahiksi kameran kanssa riehumassa korissa, joten kuvamateriaaliakin oli luvassa. Ja siinähän se sitten alkoi uhoamaan, että hyppää takaperin, tulee parempia kuvia. No ei kannata yllyttää hullua. Kyllä siitä kieltämättä pari ihan nohevaa otosta saatiin aikaseksi :-) Korissa ollut työntekijä kyllä vähän katsoi ensin pitkään, kun kuuli että oli eka kerta ja heti kärkeen mennään selkä edellä...

Ei siinä mitään, kyllähän se aika melkoista touhua on. Ja taas yksi asia vähemmän listalla Things to do before you die.

Illemmalla sitten olikin NääsPeksin tämän vuoden rekrysauna. Siitä lisää tuonnempana.

Hortoilevat nomit

Meikäläinen ei varmasti ole mikään suurin viherpeukalo maan päällä. Itse asiassa meinasin jopa heittää äitin meikäläisen kämpille raahaaman muovipalmun mäelle, koska sekin alkoi harmittamaan.

Hämmentävä yksityiskohta kuitenkin meikäläisen yhteiselossa kasvimaailman kanssa on se, että sain noin puolitoista vuotta sitten syntymäpäivälahjaksi jonkinasteisen palmun ja se on vielä hengissä. Meikäläisen hoitopolitiikalla tämä on suoranainen ihme. Myönnettäköön että hämärän rajamailla on taidettu käydä muutamaan otteeseen... Aika lujatahtoinen rehu on, myönnettäköön.

Tämän ihmeen todennukseski kukka on kasvanut niin isoksi, että se täytyi siirtää isompaan ruukkuun ja vaihtaa mullat. Kuten kunnon teollisuuspamppu ainakin, ulkoistin tämän toiminteen ja apulaishortonomi O.Lahtinen saapui ruukkuineen ja multineen pistämään asian päivänjärjestykseen.

Olkoonkin että asennus on vähän vinossa, niin rehu on nyt uudessa ruukussa ja ilmeisesti edelleen hengissä. Hyvää työvoimaa on nykyään niin vaikea löytää. Ainakin ilmaista.

Nettiradion huumaa

Nykyaikaisella ihmisellä pitää luonnollisesti olla käytössä kaikki palvelut joita intternet tarjoaa ja jotka ovat in, hip ja pop. Selkeästi yksi näistä on Last.fm.

Täytyy myöntää, että suhteellisen kätevä palvelu, koska ei tarvitse raahata töihin mukana mitään valtavaa biisikirjastoa, vaan voi suoraan striiminä kuunnella suhteellisen mukavaa musiikkia edes kohtuullisella äänenlaadulla. Kohtuullinen tarkoittaa tässä sitä, että pystyy taustamusiikkina kuuntelemaan kuulokkeilla ilman että alkaa harmittamaan niin paljon, että töistä ei tule mitään.

Kaiken lisäksi tuo tuntuu olevan huomattavan addiktoiva palvelu, koska se tarjoaa automaattista statistiikkaa kuuntelutottumuksista. Jotka ilmeisesti meikäläisen kohdalla ovat huomattavan kasarihevi-painotteisia... Lieneekö seurausta jameissa käymisestä vai mistä, että olen vanhemmiten löytänyt tämän ah niin mahtavan musiikin genren.

Lisäksi on mielenkiintoista huomata itsessään kova halu päästä manipuloimaan omia statistiikkojaan soittamalla tarkoituksellisesti tiettyjä kappaleita enemmän. Kummallisia juttuja...

Tuolla myös huomaa, kuinka huono musiikkimaku muilla ihmisillä oikeasti on :-)

Fuksit saapuivat

Se on sitten se aika vuodesta, kun taas uudet opiskelijat saapuvat oppilaitoksiin. Ja se aika vuodesta, kun taas voi tuntea itsensä vuoden vanhemmaksi. Itse asiassa suurimmalta osin tasan kymmenen vuotta vanhemmaksi, kuin suurin osa fukseista, ja nimenomaan fuksitytöistä.

TTY:n kauden ensimmäiset bileet oli sitten eilen ja pitihän siellä käydä tunnelma katsastamassa. Liikkeellä oltiin grand master Joneckyn kanssa. Pahat Wanhat Sedät vauhdissa. Perinteisesti bileet olivat Hervannan Huumassa, jonne ei ollut toivoakaan päästä sisään yhdeksän jälkeen. No, käytiin silti tarkistamassa jonossa tilanne, morjestelemassa muutamia tuttuja ja suoraan jatkoille.

Siinä sitten viihdytettiin tyttöjä ja itseämme aamun tunneille. Onhan ne nuoria, mutta nopeita oppimaan. Syksyn teemaksi vahvistui lause "Hands of silk and balls of steel". Mitähän sitä loppusyksy tuo vielä tullessaan.

Jostain kumman syystä on taas kertynyt univelkaa. Tänään töistä kun pääsin kotiin, niin seiskalta "päiväunille" ja heräsin yöllä puoli yksi... No, onpa taas vähän unta varastossa tulevia koitoksia varten.

Kyllä Tampere sitten on turvallinen paikka asua ja yrittää

Tulipa todistettua viime yönä, kuinka turvallisessa ympäristössä sitä asuukaan.

Kuten kaikki tasalämpöiset varmaan huomasivat, pari viime päivää on pidellyt melkoisia lämpötiloja elohopean hipoessa kolmeakymmentä.

Noh, kun hiestä tuskaisena eilen olin sitten studiollamme rakentelemassa hieman kaapeleita, niin siinä sitten kotiin ajellessa ennen puolta yötä mittari näytti edelle 25.5 astetta varjossa, joka tarkoitti siis tuohon kellonaikaan kaikkialla, niin loistava idea tietenkin ruuvata autosta etuikkunat täysin auki.

Siinä sitten villinä ja vapaana tuulenvire kasvoillani ajelin koko matkan luu pihalla kotiin asti. Auto parkkiin ja kotiin tsekkaamaan Starsky & Hutch ja suihkun kautta sänkyyn.

Kuinka ollakkaan, seuraavana aamuna kun siinä sitten välittömästi sen jälkeen kun kukko oli karaissut kurkkuaan (eli noin kymmentä vaille kymmenen...) tulin parkkipaikalle ja huomasin että olin sitten jättänyt auton ikkunat täysin auki koko yöksi.

Voitte kuvitella että sydänparka jätti pari lyöntiä väliin.

No, pikainen tarkistus: stereot tallella, handsfree tallella, aurinkolasit tallella. Ilmeisesti yöllä ei myöskään ollut sen kummempia ukkosmyrskyjä, sisätilojen kuivuudesta päätellen...

Ja jotkut vielä väittää, ettei keskusta olisi turvallinen. Voi veljet, kyllä meinaan olisi voinut V-käyrä kivuta pikkaisen korkealle, jos ei olisi käynyt näin hyvin.

Jam Jam

Perinteeksi on muodostunut, että meikäläisen bongaa melko suurella todennäköisyydellä maanantaisin Mikes Monster Jameista Henrys Pubista. Kuten myös tällä viikolla. Oli muuten melkoisen maukkaat jamit, paikan päällä oli käymässä myös vanha rokki-isäntä Joe Lynn Turner, joka intoutui myös muutaman klassikon vetäisemään. Mutta olihan se vähän huvittavaa, kun lavalle ahtautui kymmenen ihmistä, että voivat sitten sanoa kotona, että "oon soittanu Joen kanssa". Ameriikassahan tämä laitettaisiin myös CV:hen.

Yllättäen, tiistai-aamu oli sitten vähän taas astetta hitaampi startti. Toistaiseksi on kone lähtenyt joka aamu käyntiin, mikä on pieni ihme meikäläisen unirytmeillä.

Tiistaina selkeni visio myös siitä, että en kyllä ikinä enää kolvaa yhtään ainoaa piuhaa, jos säästö siitä on euron kappaleelta. En todella. On meinaan sen verran kypsää hommaa, vaikka on tuhannen euron juotosasema ja kaikki värkit vimosen päälle. Tuen mielelläni kehitysmaatoimintaa ja maksan sen ylimääräisen euron sille pienelle kiinalaispojalle, joka sen on omin näppärin pienin kätösin kasaan kolvannut, jotta sikaporvari voi sitten mikrofoninsa stressaamatta kytkeä äänentoistojärjestelmiinsä.

Sen verran täytynee tästä päätöksestä joustaa, että jotkut erikoisemmat täytynee vielä tehdä itse. Noh, kaikkea ei voi aina saada...

Tänään on muuten Klubilla Rainbown vanhat sedät Joe Lynn Turner ja Graham Bonnet äänessä. Täytyypä käydä tsekkaamassa, miten sedät jaksaa heilua.

Vauhdikas viikonloppu

Viikonloppu meni taas radalla. Tämä ei yllättäne ketään.

Perjantaina käytiin toverini Humppa-Buddhan kanssa ratsaamassa Hämeenkyrössä Hämysvestarit. Juontomiehenä toiminut M.Siltala oli kutsunut ja järjestänyt nimet vieraslistaan, niin pitihän sitä ottaa tilaisuudesta hyöty irti. Irina kiinnosti, ja miksei myös Uniklubi. Vastaan tuli yllättävän paljon vanhoja tuttuja jopa lukioajoilta, jotka näyttivät aidosti hämmästyneiltä ja kommentoivat "mitä SÄÄ täällä teet".

No Irina oli hyvä. Ja Uniklubikin oli. Ainakin paikan päällä. Jälkeenpäin kuulin, että pojat itsekkin olivat olleet tyytymättömiä vetoonsa. Kuulemma jotain vastoinkäymisiä. Muutoin Kyröskosken ilta jäi kyllä hieman vaisuksi. Ennakko-odotuksista poiketen, emme joutuneet todistamaan tappeluita saati traktoreiden kiihdytyskisoja. Kaiken kaikkiaan kuitenkin kelpo reissu.

Jostain käsittämättömästä syystä päädyin tämän jälkeen jatkoille Sputnikiin. No, kokemus sekin. Itsehän lähdin kiltisti kotiin "välittömästi" valomerkin jälkeen. Huhu kertoo, että eräät nimeltämainitsemattomat tahot päätyivät jatkoille aamukahdeksaan asti. Ja että paluumatkaan liittyi polkupyörä, kori ja korin sijoitus oli pyöräilijän pää. Tiedä uskoisko näitä kaikkia...

Lauantaina otettiin sitten keikkabussin kokka kohti Valkeakoskea, jossa käytiin viihdyttämässä jälleen yhdet häät. Muutoin mentiin aika peruskattauksella, mutta kosketinkioskia hoiti kunniakkaasti biiseissä perässä räpiköinyt pikkujunnu. Kannat oli katossa ja ehkä tän kesän myöhimpään venynyt veto. Kotona oltiin joskus ennen kuutta. Mutta varmaan myös tän kesän hauskin veto.

Luonnollisesti toisen bändin pojat soittelivat siinä vielä aamutuimaan, kun he olivat palaamassa omalta humppapelloltaan, että nyt täällä olisi jatkot. Ja 30 litraa sahtia, joka oli tarttunut tuomisiksi hihaan. Voitte arvata miten siinä kävi... rumpalimme puputus meni jatkoille ja muut nukkumaan :-)

Yllättäen sunnuntaina sitten nukutti. Heräsin kahdelta ja totesin, että ei perkele, liian aikaista ja menin takaisin nukkumaan. Mukavasti saa päivän kulumaan kun herää siinä neljän maissa iltapäivällä.

Kolmonen näytti muuten todella huonon Chris Rock leffan. Olihan siinä pari hauskaa one lineria. Siihen se sitten jäikin.

Kaikkea pitää kokeilla

Paitsi... no tiedätte kyllä.

Kai tämäkin on nyt tuota osastoa, että pitäähän näin modernilla aikakaudella valveutuneella yksilöllä oma blogi olla. Saapa nyt sitten nähdä, että kuinka mielenkiintoa riittää. Saati sitten asiaa. Sisältöä on turha odottaa.