Jam Jam

Perinteeksi on muodostunut, että meikäläisen bongaa melko suurella todennäköisyydellä maanantaisin Mikes Monster Jameista Henrys Pubista. Kuten myös tällä viikolla. Oli muuten melkoisen maukkaat jamit, paikan päällä oli käymässä myös vanha rokki-isäntä Joe Lynn Turner, joka intoutui myös muutaman klassikon vetäisemään. Mutta olihan se vähän huvittavaa, kun lavalle ahtautui kymmenen ihmistä, että voivat sitten sanoa kotona, että "oon soittanu Joen kanssa". Ameriikassahan tämä laitettaisiin myös CV:hen.

Yllättäen, tiistai-aamu oli sitten vähän taas astetta hitaampi startti. Toistaiseksi on kone lähtenyt joka aamu käyntiin, mikä on pieni ihme meikäläisen unirytmeillä.

Tiistaina selkeni visio myös siitä, että en kyllä ikinä enää kolvaa yhtään ainoaa piuhaa, jos säästö siitä on euron kappaleelta. En todella. On meinaan sen verran kypsää hommaa, vaikka on tuhannen euron juotosasema ja kaikki värkit vimosen päälle. Tuen mielelläni kehitysmaatoimintaa ja maksan sen ylimääräisen euron sille pienelle kiinalaispojalle, joka sen on omin näppärin pienin kätösin kasaan kolvannut, jotta sikaporvari voi sitten mikrofoninsa stressaamatta kytkeä äänentoistojärjestelmiinsä.

Sen verran täytynee tästä päätöksestä joustaa, että jotkut erikoisemmat täytynee vielä tehdä itse. Noh, kaikkea ei voi aina saada...

Tänään on muuten Klubilla Rainbown vanhat sedät Joe Lynn Turner ja Graham Bonnet äänessä. Täytyypä käydä tsekkaamassa, miten sedät jaksaa heilua.